Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tervetuloa blogiini!

Olen kolmen lapsen äiti, joka kokkailee lähes päivittäin ja leivoskelee silloin kun sille tuulelle sattuu ;). Myös sisustaminen on lähellä sydäntäni.

Pääosin blogini sisältää erilaisia hyviksi kokemiani reseptejä, joita itsekin käytän. Eli tämä toimii samalla omana keittokirjanani ja onhan se kivaa, jos joku muukin siitä saa ideoita :)

Minulla on myös toinen hieman eri tyylinen blogi blogspotin puolella, nimellä Toffeetee.

Huom! Ethän kopioi kuviani ilman lupaani.

19.04.2011 - 20:44

Meidän perheessä aloitettiin pääsiäisen vietto jo viime viikonloppuna, joten siksi jo yksi pääsiäistorttu on pyöräytetty :). Olen pitkään haaveillut "unelmatortusta", jota aikoinaan tein banaanista ja muistaakseni jostain viri-vaahdosta. Uskoisin, että tämä BlåBandin valkosuklaa-nougatmousse on aika samankaltaista. Tässä kääretortussa on siis käytetty täytteenä banaania ja juuri tuota nougatvaahtoa. Hyvää tuli! Ja tuo banaanimassakin sopi kakkuun hyvin!

Kääretorttu:

  • 4 munaa
  • 2 dl hienoa sokeria
  • 1,5 dl perunajauhoja
  • 0,75 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
Kostutus: 1 dl maitoa + 1 rkl sokeria
 
Täyte:
3 banaania+1rkl sitruunamehua
1 pkt (2 pussia) BlåBandin valkosuklaa-nougatmoussea ohjeen mukaan valmistettuna
 
Koristelu:
1 pkt banaanimassaa (250g)
Flora vispicreme (2,5 dl)+ 1 rkl sokeria
koristeita
  1. Vaahdota sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. 
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja ripottele siivilän läpi jauhon joukkoon varovasti käännellen.
  3. Levitä vaahto reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle ja paista n. 175 asteessa n. 15-20 min.
  4. Anna jäähtyä hetki ja kumoa sitten sokeroidulle leivin/voipaperille.
  5. Sekoita maito ja sokeri keskenään ja kostuta pohja tasaisesti. 
  6. Muhenna haarukalla banaanit ja sekoita joukkoon sitruunamehu. Levitä banaanit tasaisesti pohjan päälle.
  7. Vaahdota valkosuklaanougat ohjeen mukaisesti maidon kanssa ja levitä banaanin päälle.
  8. Rullaa kääretorttu voipaperia apuna käyttäen tiukaksi rullaksi. Täytettä on paljon ja niin kuuluukin eikä haittaa jos paketista ei tule "ihan eheä". Anna levähtää hetki tiukkana kääryleenä voipaperin sisällä.
  9. Vaahdota vispicreme sokerin kanssa ja levitä sitä tasaisesti kääretortun pintaan. Jätä osa kermasta kakun koristeluun.
  10. Kauli banaanimassa ohueksi levyksi hieman tomusokeria apuna käyttäen ja laske se varovasti kääryleen päälle. Tasoita reunat ja piilota ne tortun alle. 
  11. Koristele haluamallasi tavalla.
  12. Tarjoa ja nauti!!

 

Hönttä kirjoitti 20.04.2011 - 09:13
Ihanan näköinen!! Maistuuko tuo banaanimassa banaanille? Tekisi mieli testata, sokerimassa on aika pahaan makuista ;)
Miisuli kirjoitti 20.04.2011 - 12:06
Kiitos Hönttä! Kyllä, maistuu banaanille ja aika voimakkaasti. Laatikossa on vielä samanmoinen vadelmamakuinen mikä odottaa testausta. Se vaahtokarkinmakuinen massa oli mun mielestä aivan ihanaa, ja siis parempaa kyllä kuin tämä. Lapset tykkäsivät tästä banaanista :)
Melody kirjoitti 20.04.2011 - 18:32
Ihanan keväinen ja sopii täydellisesti pääsiäiseen! :)
Maria kirjoitti 20.04.2011 - 19:39
Onpas kyllä suloinen kakku! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kinuskikissan sivut

Vierailijat 14.1.11 alkaen

Kävijälaskuri

Aiempi laskuri hajosi, joten tässä uusi :).

Herkkuja

Suklaasydänfondant

Pestoiset tähtisämpylät

Marsipaani-mantelit

Valkosuklaa-Pätkis muffinit

Mansikkapannukakku

 

Ruokia

 

 

Kotia, ostoksia ja sisustusta